keskiviikko, 28. syyskuuta 2011

Vaihtoehdot ja vaikutukset esille, pliis.


Salon ensi vuoden budjetti on teon alla ja nyt aika keskustella vaihtoehdoista. Valtuustoryhmät ovat sopineet jostain, mutta paljon asioita on vielä odottamassa lisäselvityksiä ja lopullisia päätöksiä.. Nyt esille otetut säästötoimet vielä tälle vuodelle sekoittavat  pakkaa uudestaan. Usein meille uskotellaan, että on vain yksi ainoa mahdollinen tapa, jonka mukaan on edettävä. Virkamiesvalmistelussakin päättäjille esitetään usein vain yhtä totuutta, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut enemmänkin. Tällaisesta kyklooppimaisesta toimintakulttuurista on päästävä eroon. Monia ihmisiä tai tiettyä aluetta koskevista päätöksistä on tehtävä selvitys, mitä ne vaikuttavat ihmisiin todellisuudessa, eli IVA-arviointi. Särkisalon vanhainkodin mahdollisen lakkautuksen kohdallakin tällaiset vaikutukset ovat arvioimatta. On laadittava vaihtoehtoisia päätösesityksiä ja punnittava niiden vaikutuksia. Vastuulliset päättäjät keskustelevat nyt kuntalaisten kanssa näistä asioista ja kuuntelevat herkällä korvalla, mitä heillä on sanottavanaan. Virkamiehiltä on pyydettävä vaihtoehtoisia päätösesityksiä ja mietittävä niiden vaikutuksia.
Mitään paniikinomaista säästötoimenpidettä loppuvuoteen tuskin on löydettävissä vaarantamatta kuntalaisten lakiin perustuvia palveluja esim. sosiaali-ja terveyspuolella. Henkilöstön suhteenkaan tuskin on mahdollista näin nopealla aikavälillä saada säästöjä, koska YT-neuvottelut vaativat aina oman aikansa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti